Virkiä Pesis

 

Ryhmän toiminnasta

 

Kaikista lapsista ei tule urheilijoita. Monipuolisen liikunnan tavoitteena onkin kasvattaa elinikäisesti liikkuvia ihmisiä. Kehitysvaiheet ja herkkyyskaudet huomioiva monipuolinen liikunta antaa pienelle lapselle oivan lähtökohdan minkä tahansa lajin lajitaitojen harjaantumiseen vanhempana juniorina sekä taitoja jatkaa liikkumista myös aikuisiällä.
Leikinomaisuus ja välineet mahdollistavat, että lapsi harjoittelee huomaamatta kaikenlaisia liikunnan perustaitoja kierimisestä hyppäämiseen ja heittämisestä lyömiseen.

PesisVekaroiksi nimetty ryhmä aloitti toimintansa viime talvena, ja samaan tapaan ryhmä kokoontuu myös tänä talvena sisäliikuntakaudella kerran viikossa urheilutalolla painisalilla (tiistaisin klo 17-19). Ryhmä tullaan jälleen kerran jakamaan nuorempiin ja vanhempiin lapsiin, riippuen siitä mikä osallistujamäärä ja heidän ikäjakaumansa tulee olemaan. Ryhmä tulee hyödyntämään myös paikkakunnan muita liikuntapaikkoja (talvilajit kuten hiihdon ja luistelun huomioiden).  Vanhemmat olivat viime talvena aktiivisesti mukana lastensa harrastuksessa ja olivat mukavia vanhemman ja lapsen yhteisiä tapahtumia. Toivommekin, että myös tulevaisuudessa näkisimme vanhemmat mukana lapsensa harrastuksessa ja samalla pääsisivät itsikin nauttimaan iloisesta ajasta monipuolisen liikunnan parissa.

Vekaroiden ohjaajina toimivat talvella 2011-2012 Annukka Puutonen, Anuliisa Rautakorpi, Kaisaleena Rautakorpi. Monipuolisen liikunnan mentorina ryhmällä toimii edelleen Jenni Ruuskanen.

Lisätietoa toiminnasta mielellään antavat ohjaajat:
Annukka Puutonen 040 548 1478
Anuliisa Rautakorpi 050 591 7483
Kaisaleena Rautakorpi 050 591 7358

taavi_ja_jenni_720_432
 
 
Naisten Superpesis
Virkiä-Pesis
Asemakatu 6
62100 Lapua
Puh. 06-4331 811
Fax. 06-4374 442
S-posti: virkiapesis@netikka.fi
© Virkiä-Pesis 2008

Powered by: Creamarkting WebAdmin