Virkiä Pesis

 

Pelipäiväkirja

Maanantaina 15.6.09

pelattiin Kauhavalla Whiteladyjen ja Blueladyjen (piirisarjan) pelit Kauhavaa vastaan.Suomen suvi oli jälleen elementissään, kun taivas oli harmaana ja vettä tihkui. Se ei kuitenkaan näyttänyt vaikuttavan Lapuan joukkueidensuorituksiin: tuloksena Valkoisille tasapeli ja Sinisille voitto Kauhavasta!

Ensin vuoroon asteli aina niin iloinen ja energinen Valkoisten joukkue. Kapteeni Virpi vei hutunkeiton ja valintana oli aloittaa ulkona.Valkoisten ulkopeli näytti heti alussa sujuvan mallikkaasti, harhaheittoja ei tullut, Kauhavan etenemistä estettiin ja erityisesti Katjan hieno koppi 2-polttajana sai tuuletuksia ilmaan. Kauhava onnistui kuitenkin tekemään 2 juoksua ensimmäisessä sisävuorossa, toinen tuli vapaataipaleella. Lukkari ja pesävahdit hoitivat heti palokierroksen alkaessa ensimmäisen lyöjän aikan 2 paloa (taisi niitä tulla varmuuden vuoksi kolmekin) ja vuoro vaihtui.

Valkoisten sisävuoron aloitti nopeajalkainen Maivi. Kauhavan ulkopeli toimi myös hienosti, erityisesti 1-vahdilla oli hoksottimet kunnossa. Etenijäjokeri Sisko onnistuttiin saattelemaan aina kolmospesälle saakka ja kauhavan avustuksella Sisko saatiin kotiin harhaheiton turvin, hyvää pelin lukua! Samaan hengenvetoon Terhi näytti miten Lapualla ruukataan lyödä ja kotiuttu upeasti Virpin. Tuloksena siis kaksi juoksua ja viimeinen vuoropari aloitettiin tasaisissa tunnelmissa.

Valkoiset siirtyivät ulkokentälle vaihdosten saattelemana. Kauhava aikoi näyttää kyntensä Lapualaisille. Hienoa oli katsoa molempien Ladyjen suorituksia. Kauhava sai aikaan hienoilla lyönneillä yhteensä viisi juoksua, kaksi näistä vapaataipaleilla. Valkoisten ulkopeli loisti jälleen: koppari Anun haetut kopit tyhjensi hienosti koko kentän, Satu haki palloja ja paloja kolmosella, ja Mallu sai jälleen tuulettaa kakkosella hienoista paloista!

Nyt olisi näytön paikka Valkoiset! Juoksuja pitäis tehdä. Etenijäjokeri Mari laitettiin oikeaan paikkaan, hyvät vaihtolyönnit saattelivat kolmospesälle asti. Takuuvarma Anu kotiutti Marin hienosti. Seuraava juoksu syntyi Satun tuomana ja Maivin lyömänä. Kaiken kruunasi vielä Anun "melkein läpilyönti" kakkospuolelta, takakenttä tutisi, tuloksena Maivin tuoma juoksu. Kuulemma olisi hieman matalampi lyönti pitänyt olla, kommentoi Anu.Tuloksena siis tasapeli Kauhavasta, ja sehän lämmitti! Hienoa Ladyt!

Kauhavan pienen hengähdystauon jälkeen pääsivät Siniset näyttämään osaamistaan. Lapua vei jälleen hutunkeiton ja ulos kävi Sinisten tie. Turhat jännitykset näyttivät olevan sinisten pelistä poissa, ei turhia etenemisiä Kauhavalle. Sari K hoiti hienosti lukkarin paikkaa, Riitan varmat kopit kakkospuolella ja Karoliina näytti jälleen venymisen taitonsa kolmospesällä. Ei juoksuja Kauhavalle!

Siniset lyöntivuoroon juoksuja tekemään... ja niitähän tehtiin: nopeat etenijät yhdistettynä koviin lyöntisuorituksiin = 10 juoksua! Ajolähtö pidettiin pitkän aikaa rullaamassa, paloja ei Kauhava saanut tehtyä ja vuoro vaihtui kahden täyden lyötikierroksen jälkeen. Ensimmäisen sisävuoron juoksut syntyivät seuraavasti:


1. Seija löi/Sari K toi

2. Karoliina/Sari

3. Sanna/Katja

4. Reetta/Seija

5. Leena/Karoliina

6. Sari/Sanna

7. Susanna/Reetta

8. Katja/Riitta

9. Seija/Sari

10. Karoliina/Katja


Vaikeaa oli Kauhavan tulla toiseen sisävuoroon, Lapualla oli henki päällä. Kotijoukkue onnituis kuitenkin puristamaan neljä juoksua. Siskokset kolmospuolella hoitivat tonttinsa mallikkaasti, voi niitä heittoja! Sipari Leena kärppänä siivosi etukenttää ja Mari 1-vahtina liikkui poikittain kuin salama. Kauhava oli lyöty, ei purrut kovat lyönnit meidän Ladyihin tarpeeksi. Pesävahdit hoitivat tarvittavat palot pois, ja se oli siinä!


Väsynyt Kauhava siirtyi vielä uupuneina ulkokentälle, juoksujahan tänne tultiin tekemään!Tuulennopea kärki Leena aloitti heti mahtavalla etenemisellä, joka hetkeä myöhemmin Marin lyönnillä saateltiin kotiin. Seuraava juoksu syntyi Reetan hienolla lyönnillä ja Sari K juoksi, Seija kotiutti vuorostaan Marin. Susannan nappisuoritus mailan varressa kotiuttu sekä Katariinan että Leenan ja vielä pisteenä i:n päälle Reetta löi toistamiseen juoksun Susannan juostessa.


Ylimääräisen pelaajan Sinisille hoiteli peliin jälleen hienot kannustukset kotipesän takaa, ja kyllähän kelpasi kannustaa! Kerta sinisille: HEI!

- Suvi -

 

Tapahtumakalenteri

««Toukokuu 2012»»
MTKTPLS
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   
 
Naisten Superpesis
Virkiä-Pesis
Asemakatu 6
62100 Lapua
Puh. 06-4331 811
Fax. 06-4374 442
S-posti: virkiapesis@netikka.fi
© Virkiä-Pesis 2008

Powered by: Creamarkting WebAdmin