Halli-SM-turnaukset lähestyvät!
Perjantai 27.01.
Superpesiksen Halli-SM-turnauksia pelataan kuudella paikkakunnalla kuutena viikonloppuna.
Kun Superpesiksen ensimmäinen Halli-SM-turnaus pelataan Oulussa viikon päästä lauantaina, vastaavaa herkkua on tarjolla lajin ystäville seuraavien kuuden viikon ajan. Kalenterissa on vain yksi väliviikko ennen lopputurnauksia.
Kaikki 23 superpesisjoukkuetta antavat ensimmäisen todellisen näytteen talvikunnostaan. Mukana ovat sarjanousijat Alajärven Ankkurit miesten puolella sekä naisten Kempeleen Kiri ja Vihdin Pallo. Samalla asiantuntijat pääsevät arvioimaan tulevan kesän voimasuhteita.
Viime vuosina hallimestaruus on ennustanut varsin hyvin kesän menestystä. Miesten kolme edellistä hallimestaria ovat hoitaneet Pojan kotiin myös syksyllä, viimeksi Sotkamon Jymy. Naisten puolella Kirittäret Jyväskylästä viidesti 2000-luvulla, Pesäkarhut Porista 2002 ja Oulun Lippo 1995 ovat yltäneet tuplamestareiksi. Tilastokummajaisena voidaan pitää Lapuan Virkiän jäämistä toistaiseksi ilman hallimestaruuksia.
Kamppailu pesäpallon Halli-SM-mitaleista alkaa Oulussa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Muut miesten alkuturnauspaikkakunnat ovat Joensuu, Jyväskylä ja Seinäjoki. Naiset pelaavat Joensuussa, Jyväskylässä ja Porissa.
Järjestävien seurojen, Lapuan Virkiä (naiset) ja Koskenkorvan Urheilijat (miehet), lisäksi viisi parasta muista joukkueista etenee kumpaankin lopputurnaukseen.
Lapuan Virkiä ja Tiia Koivuniemi pääsevät maaliskuussa pelaamaan lopputurnauksen omassa Patruuna-Areenassa.