Virkiä Pesis

 

Virkiä on iskussa

Sunnuntai 25.07.

Lapuan Virkiän härkäviikko toi sille kolmesta pelistä lähes maksimisuorituksen, 8 pistettä. Näin joukkue kohotti mukavasti asemiaan sarjataulukossa ja sai rutkasti lisää itseluottamusta.
Virkiä aloitti viikkonsa tiistaina Viinijärvellä, jossa se kohtasi kovasti pudotuspelipaikasta taistelevat liperiläiset. Ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä, ja peli kääntyi 0-2 (0-3, 0-6) Lapualle.
Heti seuraavana päivänä sinivalkoiset värit nähtiin Ylihärmän Kiistolassa, jossa joukkue otti myös puhtaan 0-2 -voiton jaksoin 0-5, 2-7.
- Viikon kaksi peliä olivat etukäteen henkisesti vaikeita, sillä tietynlaisia pakkovoiton paikkojahan ne olivat. Hienosti pidimme kuitenkin pään kylmänä, ja ulkopelimme sujui mallikkaasti, Virkiä-valmentaja Timo Kankaanpää kertaa.

Riemukas voitto Kirittäristä

Peliputken kovin testi Virkiälle tuli vastaan perjantaina, kun joukkue matkusti viikon kolmanteen vierasotteluun Jyväskylään. Kirittäret on kotikentällään ollut viime vuosina lapualaisille ylitsepääsemätön, mutta tällä kertaa kaikki oli toisin.
Avausjakson molemmat joukkueet tuskailivat sisäpelinsä kanssa, ja jakso päättyikin näille joukkueille tuttuun 0-0-tulokseen.
Toisella jaksolla Kirittäret avasi juoksutehtailun heti avausvuorossa, mutta Lapuan kuitti oli nopea. Aluksi Tiia Pöntinen pudotti pallon merkistä kolmoskopparin eteen ja heti perään Maija Kaappola iski upeasti Lapuan 2-1-johtoon. Lopusta piti huolen Sirpa Pollari, joka pelasi viikon aikana kolme kerrassaan huikeaa lukkaripeliä. Lapualaisten johtoasema kesti lopulta viimeiseen vihellykseen saakka, ja näin makeat kaksi pistettä matkasivat Pohjanmaalle.
- Voittoringissä pelin jälkeen purkautui varmasti monenlaista taakkaa harteilta. Pitkän aikaa ollaan käyty Hippoksella yrittämässä, ja aina on tullut lunta tupaan. Nyt pallo vihdoin pomppi Jyväskylässä meillekin, Kankaanpää analysoi.
Lapua pelasi kuuteen päivään neljä peliä, otti niistä 11 pistettä juoksusuhteella 39-7. Melkoinen suoritus.
- Täytyy ihastella joukkueen taisteluilmettä. Pelisumaan mahtui niin henkisiä kuin fyysisiäkin vammoja, mutta aina vain kimmerrettiin mukana. Tämä rupeama toi meille taatusti lisää itseluottamusta. Nyt peleistä on yli viikon tauko, joka käytetään huolellisesti hyväksi. Parannellaan pikku vaivoja, ja reenataan siinä ohessa kovasti, niin fysiikkaa kuin lajiakin. Sarjataulukkoa on turha tuijotella kun ei itse pelaa, sillä siihen ei silloin käsittääkseni pysty vaikuttamaan, Kankaanpää hymyilee.

Maija Kaappolan maila on puhunut viime viikot tylyä kieltä.
KUVA: MASA KOJOLA




 
 
Naisten Superpesis
Virkiä-Pesis
Asemakatu 6
62100 Lapua
Puh. 06-4331 811
Fax. 06-4374 442
S-posti: virkia@lapuanvirkia.fi
© Virkiä-Pesis 2008

Powered by: Creamarkting WebAdmin